Ratkaisukeskeisyys

Olin kuuntelemassa luentoa ratkaisukeskeisyydestä psyykkisesti sairaiden kohtaamisessa. Olihan se toki järkevää, että ruvetaan kiinnittymään vahvuuksiin ja autetaan rakentamaan niiden pohjalta, mutta kuinka ikävää se onkaan!

Paljon mukavampia ovat partaiset professorit ja potilas plyysisohvalla kertomassa kauheuksia lapsuudestaan. Ei ihmisyys ole pelkästään mukavaa, sosiaalista vaan sen ydin on juuri mustissa mujuissa, siinä rajalla ehkä. Terveen paperit, mutta nipin napin. Synti on kiinnostavampaa kuin hyve.

Siksi minusta on kiinostavaa lukea Mummo Muun blogia, missä näennäisesti terve perheenäiti ja ammatti-ihminen seikkailee mielikuvitusmaailmassa, joka on täynnä vaaroja ja "kauheuksia". Koko blogimaailma on muuten täynnä sieviä muodista ja käsilaukuista höpöttäviä tyttöjä tai muuta yhtä ikävää, jos toden sanoo. Olin aikoinani innostunut kansalaismediasta ja toki edelleenkin, mutta nyt kun siitä on tullut valtavirtaa, se on muuttunut siksi, miksi sitä ennen kutsuttiinkin - lörpöttelyksi, itse muiden mukana varmaankin.

Vanhat tutut ja taatut kirjoittajat ovat yllättävää kyllä mukana, mutta heidän äänensä hukkuu yleiseen kohinaan. Olen menettämässä uskoni kansalaismediaan. Se on kuin laittaisi kaikki samaan skype linjaan ja kuuntelisi - ei pysty eroittamaan yksittäisiä ääniä.

Muistan kuinka silloin kun itse innostuin, ajattelin, että olisipa tärkeää, että julkinen valtakin ja sitä lähellä olevat tukisi tätä uutta demokraattista mediaa - mainitsin jopa Sitrankin - se on dokumentoituna jossakin. Ja nyt kuulin radiosta keskustelun, missä joku Sitran päällikkö paasasi innoissaan asiasta. Ja pas:at!

Itse en näe kauheita unia, valitan suuresti, en juuri unia ollenkaan, joita muistaisin. Tai voisi ehkä sanoa, että elän unimaailmassa valveillakin.

Muistan opiskeluajoilta, kun professori puhui ongelmakeskeisyydestä problematisoinnista, se taisi olla Sänkiaho, ja se kolahti. Sitähän elämä enemmänkin on ongelmia. Ei meitä yleensä kiinnosta siloisuus, ei tunnu kiinnostavan muitakaan kuin minua, jos päättelee mediasta. Juuri ongelmien havaitseminen laittaa meidät liikkeelle pohtimaan, mistä johtuu ja mitä olisi tehtävissä.

Tuntuu, että tuossa ratkaisukeskeisessä psykiatriassa ja yleensäkin suhtautumistavassa unohdettaisiin historia ja menneisyys. Kun tulee tähän ikään, tulevaisuudelta ei ole paljoa odotettavissa, mutta kuitenkin aina jotakin, sillä Toivo on tosiaankin tärkeää. Sen sijaan menneisyys alkaa minulle tulla yhä tärkeämmäksi. Ei ehkä niinkään enää oma vaan historia ja sen tapahtumat. Kouluhistoria opetti vain pintaa, sen näen kirjoistani.

Olen ostanut kirjaston poistomyynnistä ehkä pari sataa kirjaa, naurettavan halvalla. Kirjahyllyissä on kaksi kerrosta. Hyllyjä ei pieneen asuntoon yksinkertaisesti mahdu enempää. Kammoan sitä, jos joskus tulee muutto, miten saan kirjat kannettua. Ostin muutamalla eurolla sellaisia komeita kirjoja, joita vielä äsken kaupattiin suurella rahalla. Ei niiden tieto ja kauniit kuvat ole mihinkään häipynyt, vaikka arvostus onkin. En varmaankaan tule ehtimään niitä lukeakaan koskaan, mutta on mukava tuntea, että ne ovat olemassa. On muistelmia ja tietokirjoja mutta myös romaaneja. Hyviä nimiä ja kuuluisia kirjailijoita. On sääli ajatella, että ne ovat nyt "Poistettuja". Aivan hyväkuntoisia, koska kaupungissa on lakkautettu kirjastoja ja kirjoja on liikaa. Teen varmasti myös hyvää, kun varastoin hiiltä kirjojen muodossa. Sitten kun täältä lähden, edessä niillä tosin on varmaan kaatopaikka tai polttouuni.

Omassa elämässä näkee muutenkin kaiken katoavuuden. Minua 9 vuotta vanhempi veljeni alkaa olla tavoittamattomissa dementian kourissa. Olen nuorin sisaruksista, joista jo kaksi on kuollut täydessä aikuisuudessa. Pian olen kantamassa muita hautaan, jos edes hautajaisiin lähden pitkien matkojen taaakse. Oma lapsi on aikuinen. Hänen käsissään on satojen ihmisten henki, koska hän ajaa junaa. Lapsenlapset kasvavat nopeasti. Pian he ehkä ovat auttamattomasti vieraita ja liian isoja. He puhuvat myös toista kieltä kuin suomi. Itsessä näkee myös elämän kiertokulun, katoamisen ja luopumisen.