Olen lukenut pari hienoa ruotsinkielistä kirjaa. Kummankin kirjoittaja oli miellyttävä ja nuori, selväsanainen reportteri Ruotsin tv:ssä minun aikanani maassa. Toinen on nimeltään Göran Rosenberg, toinen Jens Orback. Jälkimmäisestä tuli ministeri pariksi vuodeksi viimeisimpään sosiaalidemokraattiseen hallitukseen.
Orback kirjoittaa äitinsä tarinan. Äiti asui tyttönä Toisen Maailmansodan jälkeen Puolalle luovutetulla alueella. Kirjan nimi on Medan segern firades. Hän joutui kokemaan sen koston ja sekasorron sodan jälkivaiheissa, mistä en muista paljoa koulussa kerrotun. Venäläiset kostivat kaikkialla miehittämillään alueilla fascisteille ryöstämällä ja raiskaamalla. Se niistä Suuren Isänmaallisen sodan sankareista. Tosin uutta tämä ei minulle ollut, sillä olenhan lukenut Puna-armeijan urotöistä mm. Berliinissä.
Orbackin kirja on samalla kertomus siitä prosessista, mikä kirjan kirjoittamisessa oli. Hänen saksalainen sukunsa ei kuitenkaan kuulemma vihannut venäläisiä kaiken kamaluuden jälkeen. Parempi se kai niin onkin, sillä kyllä kostamista riittäisi, puolin ja toisin.
Kostoa sen sijaan halusi osa eloonjääneistä juutalaisista, kertoo Göran Rosenberg pienenä episodina laajassa ja asiantuntevassa kirjassaan, Det förlorade landet. Oli olemassa pitkälle viety yritys surmata suuria joukkoja saksalaista siviiliväestöä laittamalla juomaveteen myrkkyä: silmä silmästä, hammas hampaasta.
Rosenberg kirjassa on todella paljon itselleni uutta tietoa sionismista ja Israelin valtion synnystä. Rosenberg on itse juutalainen ja vietti maassa pari vuotta. Hänestä tuli vahvasti sionismikriittinen ja palestiinamyönteinen hahmo, kunnes hän vetäytyi syrjään palatakseen aiheeseen parin kymmenen vuoden kuluttua. Hän haki käsiinsä entisiä luokkatovereita haastatteli heitä ja kertoo kirjassa lyhyesti heidän elämäntarinoitaan samoin kuin kymmenien muidenkin. Mukana on juutalaisia ja sionistisia vaikuttajia laidasta laitaan ja vastapuolta jopa palestiinalaisleirissä.
Parempaa johdatusta tähän maailman kriisipesäkkeiden ykköseen ei voisi kuvitella. Ja voi myös huokailla, kuinka pinnallista oma tieto on. Sieltähän juontuvat monet muutkin kriisit ja palestiinalaiskysymys on vahvasti ollut radikalisoimassa islamia sellaiseksi kuin sen nykyään tunnemme, emme kovinkaan miellyttäväksi ilmiöksi. Palestiinassa on kuitenkin tapahtunut suuria vääryyksiä, ratkaisuna voi olla kuitenkin vain tilanteen hyväksyminen ja sen kanssa eläminen ja eteepäin katsominen.
Toinen vaihtoehto olisi sama kuin me suomalaiset rakentaisimme identiteettimme Karjalan palauttamiselle ja niiden vääryyksien vatvomiselle, mitä mekin koimme suuren Venäjän naapurina vaikkapa sodan johdosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti